keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Aurinkojuhla

Kesäkuun loppupuolella tiistaina 28.6. vietettiin jälleen koko perheen Aurinkojuhlaa Westersin luomupuutarhassa Kemiönsaarella. Ohjelmana oli mm. ilakointia puutarhassa, villiruokakierroksia, siementen ihmeelliseen maailmaan tutustumista, syötäviä koruja, pannulappumummoja, tiipiissä musisointia, satuja, puutarhakoulu, kaarnalaivojen veistelyä, avotulisoppaa, tikkupullien paistoa sekä lähiluontoon tutustumista.

Kiitos kaikille tapahtumaan osallistuneille sekä talkoolaisille!


Välillä oli mukava hengähtää hetki kahvikupin ääressä.

Tikkupullien paisto sujui perheen pienimmiltä.

Puutarhan nurkalle nousi jännittävä majakylä.

Keppihevostyöpajassa syntyi monennäköisiä hahmoja.
Lähiympäristön kukkasia ihmeteltiin Tuulian opastuksella.

Luontokoulun varustukseen kuuluivat myös mikroskoopit.

Hans opastaa mikroskopoinnin saloihin.

Luupin avulla tavallinenkin kukkanen näyttää paljon mielenkiintoisemmalta.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Ötökkäpihaa Teijon päiväkotiin

Kesäkuun alussa aloitimme ötökkäpihan rakentamisen Teijon päiväkotiin. Teimme kukkapenkkejä ötököitä houkuttelevia kasveja varten ja rajasimme ne pajuaidoilla - pienet kädet kietoivat pajut taitavasti aitatolppien välistä ja samalla ihmeteltiin oksien pajunkissoja.






perjantai 3. kesäkuuta 2011

Lumisia tunnelmia talvimarkkinoilta

Muutamia lumisia kuvia Turun Koroisilla maaliskuussa järjestetyiltä Talvimarkkinoilta kesän helteitä helpottamaan. Olimme mukana tapahtumassa rakentamassa lapsille lumilabyrinttia lukuisten innokaiden vapaaehtoisten kanssa.








Lepakonpönttöjä rakentamassa

Kävimme maaliskuussa rakentamassa lepakonpönttöjä Karjaskylän koulun oppilaiden kanssa. Oppilaat tekivät puutöitä kuin vanhat tekijät ja lopputuloksena alueen lepakot saivat kymmenkunta ensiluokkaista lepakonpönttöä asuinnokseen.

Viilalla alku...

... ja sahaamaan.

Yhteistyöllä homma sujuu

Sivulevyjä sahattuna muotoonsa

Melkein valmis

torstai 2. kesäkuuta 2011

Matelijaluentoja Muurlassa

Kävimme maaliskuussa Onnimannin ja Posetiivin päiväkodeissa Salon Muurlassa kertomassa lapsille matelijoista. Monet ennakkoluulot saivat kyytiä ja rohkeat lapset innostuivat silittämään mukana ollutta kuningaspytonia.




Uskaltaisitko sinä?